Suomalaisten indierockin ehdottomiin kärkinimiin jo yli viidentoista vuoden ajan lukeutunut Risto saapuu tänä vuonna ensimmäistä kertaa esiintymään LPRHC Festeille. Luvassa on harvinainen erikoiskeikka, sillä bändi aikoo esittää vuonna 2006 ilmestyneen menestysalbuminsa Aurinko Aurinko Plaa Plaa Plaa kokonaisuudessaan alusta loppuun.
Kyseinen albumi arvioitiin julkaisuvuonnaan musiikkilehti Rumbassa vuoden kolmen parhaan levyn joukkoon, ja Soundin vuonna 2019 järjestämässä kriitikkoäänestyksessä levy valittiin koko 2000-luvun kolmanneksi parhaaksi kotimaiseksi pitkäsoitoksi.
Aurinko Aurinko Plaa Plaa Plaa vilisee tuttuja klassikkokappaleita, kuten Rakkauden rock, Diskopallo ja Pupu Tupuna, jotka ovat ottaneet paikkansa kotimaisen rockin kaanonissa ilman, että ajan hammas olisi päässyt puraisemaan niitä.