LAINEEN KASPERIN LINNUNRADAN RINNEBAARI

KOSMISTA KUPLINTAA JA AVARUUSVICHYÄ

Laineen Kasperin Linnunradan rinnebaari hakee Nost€-rahoitusta, jeesaa äänestämällä TÄÄLTÄ!

 

LPRHC Festin alueelle, Huhtiniemen vanhaan hyppyrinteeseen pystytetään tänä vuonna kokeelliselle kone- ja instrumentaalimusiikille omistautunut teltta-stage, Linnunradan Rinnebaari, jota isännöi äänisuunnittelijana ja rap-artistina tunnettu Laineen Kasperi.

Laineen Kasperi Kuva: Timo Koponen

Linnunradan Rinnebaarissa tullaan kuulemaan kotimaisen elektronisen musiikin kiinnostavimpia underground-nimiä ja todistamaan yllättäviäkin yhteiskeikkoja sekä vierailuja. Esiintyjälistalta löytyy nimiä Kari Tapiirista Läjä Äijälään ja Aztra Beatsista Kummitusorkesteriin. Kuka uskaltaa edes kuvitella, millainen on Kaucas Goes Almost Instrumental?

Ideana on laajentaa alakulttuureihin keskittyneen LPRHC-festivaalin musiikillista kirjoa nykyeurooppalaiseen suuntaan, jota edustavat erilaiset koneellisen musiikin alalajit. Vaikka suuntaukset voivat suhteellisen paksusti myös Suomessa, ne tuppaavat usein jäämään suurempien kaupunkien klubielämyksiksi. Haluammekin nyt antaa kyseisille alakulttuurin muodoille mahdollisuuden tulla koetuksi myös Etelä-Karjalan kesäisillä kunnailla.

Teltan dekoraatiosta ja videosuunnittelusta vastaavat nykyhetken kiinnostavimpiin suunnittelijoihin lukeutuvat Ville Seppänen, Antti Annanpalo sekä Lappeenrannan oma alakulttuurivelho Ville Färsaaret. Rinnebaarin itseoikeutettuna baarimestarina toimii Raipati, joka sekoittelee asiakkaiden tajuntaa kryptisen galaktisilla Malmi-Halli-vaikutteisilla räpeillään.

Keskustelu

comments