LAINEEN KASPERI & PALAVA KAUPUNKI

Laineen Kasperia kutsutaan muusikoksi, räppäriksi, äänisuunnittelijaksi, säveltäjäksi, runoilijaksi, rappiotaiteilijaksi ja epäillyttäväksi toisinajattelijaksi. Kaikki edellä mainitut määritelmät saattavat hyvinkin pitää paikkansa, mutta ennen kaikkea Laineen Kasperi on esiintyjä, ja tietenkin Lappeenrannasta. 

Laineen yhdeksän henkinen kokoonpano, Palava Kaupunki, on mm. polttopulloiskusta selvinnyt Big Band, jonka ainutlaatuista sointia on hehkutettu vuolaasti yli genrerajojen. Palavan Kaupungin keikat ovat performanssimaisia trippejä; hip hopin ja muunUG-musan kanta-ajatuksen mukaisia yhteisöllisiä riittejä, joissa esiintyjän ja yleisön välinen raja on erittäin häilyvä. 

Laineen Kasperi erottuu valtaosasta kotimaisista esiintyvistä räppäreistä muun muassa siinä, että yksikään hänen keikkansa ei ole samanlainen – ja eritoten siinä, että keikat todella tuntuvat liveltä.