Kesän 2021 ensimmäiset artistikiinnitykset julki!

Kaksipäiväinen punkiin, hardcoreen ja vaihtoehtomusiikkiin keskittynyt LPRHC Fest järjestetään pakollisen välivuoden jälkeen Lappeenrannan Huhtiniemessä 6. – 7.8.2021. 

Edellisten vuosien tapaan festivaalin musiikkikattaus on jälleen monipuolinen yhdistelmä vanhoja tuttuja nimiä, uusia nousevia kykyjä sekä erilaisia suurelle yleisölle tuntemattomampia ug-artisteja. LPRHC Fest julkaisee nyt ensimmäiset yhdeksän esiintyjää lähes kolmenkymmenen esiintyjän kattauksesta. 

Ensimmäisten julkaisujen tuttua ja turvallista linjaa edustaa festivaalin eräänlaiseksi vakiobändiksi muodostunut Pää Kii, joka on kantanut suomipunkin ykkösbändin valtikkaa jo useiden vuosien ajan. Vanhan kaartin lippua kantavat myös piinkovana livebändinä tunnettu Nyrkkitappelu, brutaalin hardcore-ilmaisun nimeen vannovat Cutdown ja Kovaa Rasvaa sekä keikkalavoja peräti 25 vuotta kiertänyt kestosuosikki Wasted

Tuoreita nimiä tämän vuoden ohjelmistossa edustavat mm. viime vuonna kehutun debyyttialbuminsa julkaissut punkyhtye Lapsuus sekä nuori punkpopyhtye KIUSA

Kattauksen eräänlaisina outoina lintuina voidaan pitää melankolista suomirockia esittävää Lasten Hautausmaata sekä garagerock-duo Ursus Factorya. Molemmat yhtyeet ovat kasvaneet parin viime vuoden aikana erittäin suosituiksi bändeiksi, joiden keikat ovat olleet lähes poikkeuksetta loppuunmyytyjä ympäri Suomen. 

Artistikattaus täydentyy vielä lähes kahdellakymmenellä esiintyjällä. Luvassa on paljon muutakin mukavaa festivaaliin liittyvää ohjelmaa ja oheistoimintaa, joista kuulette keväämmällä. 

Tiedostamme tämänhetkiset poikkeusolosuhteet ja seuraamme niiden kehitystä. Toivomme, että rokotekattavuus ja tautitilanne ovat elokuun alussa sellaisia, että pääsemme toteuttamaan kesän parhaat bileet turvallisesti, vastuullisesti ja hyvällä meiningillä. 

Tapahtuma on kokonaisuudessaan K-18 festivaali, mikä mahdollistaa koko idyllisen metsäalueen toimimisen anniskelualueena. Alue sijaitsee Huhtiniemen leirintäalueen vieressä ja leirintäalueelta on oma sisäänkäynti suoraan festivaalialueelle. Leirintäalueelta löytyy telttapaikkojen lisäksi mökkejä. Lappeenrannan keskusta on kävelymatkan päässä alueelta.

Tapahtuman kahden päivän liput ovat myynnissä Tiketissä. Viime vuodelle ostetut liput kelpaavat sellaisenaan.