Tämän vuoden LPRHC Festin spesiaaleimmasta keikasta vastaa Lappeenrannassa vuonna 1998 perustettu hip hop -kollektiivi Kaucas. Yhtye nousee lavalle yli kuuden vuoden tauon jälkeen alkuperäisessä kokoonpanossaan Aztra, Haho, Laineen Kasperi ja Raipati. Mistään varsinaisesta paluukeikasta ei kuitenkaan voida puhua, sillä yhtye ei omien sanojensa mukaan ole koskaan lopettanut toimintaansa. Se on vuosien kuluessa vain hieman hidastunut.
Aktiivisimmillaan Kaucas oli 2000-luvun alkupuolella, jolloin se julkaisi useita omakustanteita sekä albumit Saastaa suusta (2003) ja Lopunajan laulut 2006 (2006) Bad Vugumille ja Numbers Entertaintmentille. Vuosikymmenen loppuun mennessä yhtye kuitenkin hiipui hiljalleen taka-alalle, kun sen jäsenet siirtyivät soolourilleen ja kuka minnekin.
Laineen Kasperista on vuosien saatossa kasvanut yksi Suomen arvostetuimmista UG-räppäreistä, ja hän sai vuonna 2016 Suomi-palkinnon työstään äänisuunnittelijana ja omaperäisenä artistina. Myös Aztra on julkaissut Kaucasin jälkeen useita soololevyjä sekä toiminut MNTTT-yhtyeesä yhdessä Eevil Stöön kanssa. Yhtyeen muista jäsenistä Raipati julkaisi ensimmäisen soololevynsä Rai Hard vuonna 2019, mutta on ennen sitä keikkaillut säännöllisen epäsäännöllisesti ja ollut erittäin ahkera fiittaaja erilaisissa projekteissa. Yhtyeen jäsenistä ainoastaan Haho on jättänyt räppäämisen vähemmälle ja keskittynyt esitysmusiikkiin ja äänisuunnitteluun.
Tänä vuonna planeetat ovat asettuneet jälleen oikeisiin asentoihin, ja aika nopeutunut, minkä seurauksena eteläkarjalaisen puhelaulun kirkkain kruununjalokivi kaivetaan taas esiin ja tuodaan kaikkien ihasteltavaksi LPRHC Festeille