Joni Ekman, tuo Someron lahja Tampereelle, on eittämättä yksi tämän hetken tuotteliaimmista ja aktiivisimmista musiikintekijöistä, ja häntä pidetään yleisesti yhtenä Suomen nuoremman rock-sukupolven kovimmista kitaristeista. Ahkeran laulaja-lauluntekijän tuorein tekele, loppuvuodesta 2022 julkaistu EkMania! tarjoaa tuplamitan verran kepeää pehmorokkia, jonka boogie kuljettaa rokkipoliisitkin sulavasti diskopallon alle.
Omien soololevyjensä ja niiden ympärille kasattujen erilaisten kokoonpanojen lisäksi Ekman on vaikuttanut lukuisissa bändeissä kuten Ninni Forever Band, Rock Siltanen Group ja Lähtevät Kaukojunat, ja hänen tunnetuin kokoonpanonsa lienee vuodesta 2014 boogierockin ilosanomaa julistanut Joni Ekman & Koira.
Lappeenrantaan Joni Ekman tuo tuoreen Joni Ekman Group -livekokoonpanonsa, jossa vaikuttavat Jonin haalari-Hiwatt-soundin lisäksi mm. Jukka Nousiaisen kokoonpanoissa tahtia lyövä jytämimmi Sini Suvanto sekä viiden laudaturin bassotaiteilija Kalle Stenvik.