LASTEN HAUTAUSMAA

Kouvolalaislähtöinen Lasten Hautausmaa soittaa melankolissävytteistä tummanpuhuvaa rockia. Yhtyeen nimi on peräisin Aapeli Kissala & Antipatia -yhtyeen kappaleesta, josta kokoonpano teki alkutaipaleellaan oman versionkin. Yhtyeen kappaleista vastaa pääosin punkyhtye Kivesveto Go Go:sta alunperin tutuksi tullut Tuomo Mannonen, joka on noussut muutamassa vuodessa yhdeksi tämän hetken varteenotettavimmista suomalaisista lauluntekijöistä.  

Svart Records julkaisi viime vuonna Lasten Hautausmaan neljännen albumin IV, joka nousi julkaisuviikollaan Suomen fyysisten levyjen myyntilistan kärkeen sekä ampaisi Suomen virallisen listan sijalle 3. Vahvassa nousukiidossa oleva yhtye on buukattu tottakai myös LPRHC Festeille.

LAPSUUS

Mikkeliläislähtöinen Lapsuus on vuonna 2018 perustettu punkyhtye, jonka kappaleissa rujot sanoitukset ja tarttuvat popmelodiat kohtaavat. Lapsuus on lyhyen uransa aikana ehtinyt julkaista yhden loppuunmyydyn kasettijulkaisun sekä viime vuonna Stupido Recordsin kautta tulleen debyyttialbumin Kaikki menee mustaksi. Levy sai hyvän vastaanoton, ja sen myötä Soundi-lehden lukijat äänestivät yhtyeen vuoden tulokas -kategoriassa sijalle kuusi.

Lapsuudelta saadaan keväällä vielä uutta musiikkia Elämän maku suussa -nimisen EP:n muodossa, ja kesän myötä yhtyettä päästään näkemään myös livenä ja tottakai LPRHC Festeillä!

KIUSA

KIUSA on vuonna 2019 perustettu helsinkiläinen yhtye, jonka soundi tuo hyvällä tavalla mieleen 1990-luvun lopun Levy-yhtiö -bändit, kuten alkuaikojen Apulannan ja Lehtivihreät. KIUSA on julkaissut viimeisen vuoden aikana ahkeraan tahtiin kappaleita, joista Lähde pois ja Lemmensairas ovat saaneet runsaasti soittoa YleX:n Uuden musiikin ohjelmassa. 

Kahden hengen projektina käynnistynyt KIUSA kasvoi viime kesänä trioksi ja pääsi uuden rumpalin myötä vihdoin aloittamaan myös keikkailun. KIUSA on yksi lupaavimmista ja mielenkiintoisimmista uusista kotimaisista punkbändeistä, ja se kannattaa ehdottomasti tarkastaa sekä audiona että elävänä!

CUTDOWN

Nyt palataan perusasioiden äärelle ja LPRHC Festin musiikillisille alkulähteille. Vuosituhannen alussa perustettu Cutdown on lukeutunut kotimaisen huppari-hardcoren ehdottomiin kärkinimiin Boltin, St. Hoodin ja Down My Throatin ohella, ja on edelleen Suomen yksi tykeimmistä bändeistä, mitä metalliseen harcore-myllytykseen tulee.

Cutdown on viettänyt viime vuosina hiljaiseloa keikka- ja levyrintamalla, mutta nyt asioihin on tulossa muutos, sillä bändi on alkanut suunnitella uuden materiaalin työstämistä, kunhan koronatilanne helpottuu. Uuden tulemisensa myötä yhtye saapuu tottakai myös LPRHC Festeille pitämään huolta, että pitti pyörii ja kiertarit viuhuu!

KOVAA RASVAA

Turkulais-helsinkiläinen Kovaa Rasvaa on soittanut keikkoja, kiertänyt ympäri maailmaa, treenannut, syönyt, nukkunut lattioilla ja tanssinut ABBA:n tahtiin yli vuosikymmenen ajan. Vuonna 2010 perustetun yhtyeen jäsenistön taustalta löytyy lukuisia kotimaisen uudemman punkin ja hardcoren klassikkoyhtyeitä, kuten Khatarina, Kuolema, Selfish sekä Forca Macabra.

Yhtyeen kappaleet ovat intensiivisiä ja tarkoituksellisen lyhyitä. Orkesterin musiikillinen ulosanti pohjautuu vahvasti 1980-luvun primitiiviseen metalliin sekä napakkaan hardcore punk -ilmaisuun. Kovaa Rasvaa ei ole esiintynyt lukuisista yrityksistä huolimatta koskaan aikaisemmin LPRHC Festeillä, mutta tänä vuonna virhe korjaantuu ja yks skenen kovimmista bändeistä saapuu vihdoinkin Huhtiniemeen!

NYRKKITAPPELU

Pari viime vuotta hiljaiseloa viettänyt Nyrkkitappelu teki tänä vuonna odotetun paluun levylautasille uudella pitkäsoitolla Isosta nyrkistä naamaan. Tätä kirjoitettaessa levy on ollut pihalla muutaman päivän ja parin ensipuraisun perusteella voidaan sanoa, että Nyrkkis ei petä! Uusi levy sisältää 11 pomminvarmaa stygeä, joiden tahtiin kelpaa bailata ja vastaanottaa Rock’n’Rollin ilosanomaa.   

Uuden levyn ja samalla uudistuneen kokoonpanon myötä Nyrkkitappelu lähtee myös kattavalle Suomen kiertueelle, joka pysähtyy myös LPRHC Festeillä, joten ei kai sitä voi muuta kun siteerata jätkiä ja todeta, että voi pyhä äiti nyt mennään!