Niinhän siinä nyt sitten kävi, kuten odotettavissa oli, että tämän vuoden LPRHC Fest joudutaan perumaan. Olemme pahoillamme tilanteesta, mutta tällä hetkellä ja näillä tiedoilla se tuntui ainoalta järkevältä ratkaisulta. Vaikka voimassa olevat koronarajoitteet mahdollistaisivat ainakin toistaiseksi festivaalin järjestämisen, katsoimme parhaaksi puhaltaa pelin poikki jo nyt. Erilaisia epävarmuustekijöitä on yksinkertaisesti liikaa, emmekä halua leikkiä kenenkään terveydellä. Samalla kun päätimme haudata LPRHC Festin tämän vuoden osalta, teimme myös päätöksen siitä, että festivaali järjestetään ensi vuonna samaisena viikonloppuna eli 6.-7.8.2021.
Jo ostetut liput kelpaavat sellaisenaan ensi vuoden Festeille, mutta ne voi halutessaan palauttaa Tikettiin. Mikäli olet varannut mökin leirintäalueelta, kannattaa pyytää varauksen siirtoa suoraan ensi vuodelle. Koitetaan pysyä terveinä ja pidetään huolta toisistamme!
T: LPRHC CREW