KAKKA-HÄTÄ 77

 


Tämän vuoden hypetetyimmästä comebackistä vastaa Kakka-Hätä 77, joka tulee muutaman vuoden tauon jälkeen hakemaan Teemu Bergmanin johdolla tittelin takasin, vähän niinkuin Hurriganes teki Intiaani-Rockissa Padasjoella vuonna 1988. Ilmassa on yhtä aikaa vaaran sekä suuren urheilujuhlan tuntua, sillä bändi muistetaan loistavien biisiensä lisäksi siitä, että aktiiviuransa aikana se räjäytti silloin kuin itse halusi.

Kakkis jätti lopettaessaan valtavan aukon suomalaiseen punkrock-kenttään eikä yhtä kovia manttelinperijöitä ole juuri ilmaantunut tilalle. Tästä syystä yhtyeen ilmoitus paluusta keikkalavoille otettiin ilolla vastaan myös LPRHC Festin toimistolla, ja näin ollen Huhtiniemen suviyössä tullaan kuulemaan sellainen suomipunkin hittisikermä, että alta pois! Sirpa ja Make, Tosi tylsä päivä, Elämä on huora, Tuttipullon imijä, WC:stä terveyskeskukseen, Hamaan haimatulehdukseen asti, Näillä mennään, Narkata ja kuolla, ja listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkälle. Vielä ei tiedetä mitä biisejä Kakka-Hätä 77 tulee soittamaan, mutta se on aivan saletti, että tuli sieltä mitä tahansa niin yhteislaulu raikaa ja saimaannorpatkin tulee rantaan ihmettelemään, että onpas kova meno. Ei siis muuta kun kemiallinen toppatakki päälle, Lappeenrantaan ja eturiviin bailaamaan! That’s It But Not Shit!


Keskustelu

comments