OUTSIDERS

Edellisen kerran v. 2012 LPRHC Festeillä soittanut rytkye palaa hiessä rikospaikalle kera tulikivenkatkuisen katupunkkinsa. Lappeenrannan vaiherikkaassa punkhistoriikissä Outsiders asettuu väliinputoajasukupolveen, jota juna ei vienyt, eikä rankka elämäntyyli tappanut – vain luuserit lopettaa! Jo vuosikymmenen kasassa ollut Uus-Lavolan kaukalon… Read More

TERVEET KÄDET

Terveet Kädet ei juuri esittelyjä kaipaa. Läjä Äijälän vuonna 1979 perustama yhtye on Suomen kaikkien aikojen legendaarisin ja kansainvälisesti tunnetuin harcore-bändi, joka on kerännyt faneja aina Sepulturan ja Sarcófagon jäsenistä Mike Pattoniin. Yhtyeen ensimmäiset EP:t Rock laahausta vastaan… Read More

KYNNET

Kynnet on Hopeajärvestä, Teksti-TV 666:sta ja miljoonasta muusta bändistä tutun Teemu Tannerin sooloprojektina alkunsa saanut yhtye, joka soittaa yksinkertaisia ja tunnepitoisia hetken lauluja. Yhden miehen tee-se-itse -bändistä viisihenkiseksi kokoonpanoksi kasvanut Kynnet on ehtinyt julkaista uransa aikana kaksi pitkäsoittoa,… Read More

NYKYAIKA

Vuonna 2015 keikkailun aloittanut Nykyaika on kovaääninen helsinkiläinen rockyhtye, jonka musiikissa kitaristi Tuomas Alatalon päällekäyvät fuzz-vallit yhdistyvät omintakeisella tavalla laulaja Otto Grundströmin 70-luvulle kumartaviin melodioihin. Jos yhtyeen puheasteella olikin tarkoitus ponnistaa lähinnä punkrockista ja post-punkista, lähti musiikillinen mopo… Read More

OUT FOR JUSTICE

Hyvinkääläinen Out For Justice yhdistelee musiikissaan sujuvasti rapcorea ja metallista hardcorea. Englanninkielisestä nimestään huolimatta yhtye pudottelee läppänsä suomeksi, joka erottaa bändin hyvällä ja mielenkiintoisella tavalla muista samantyylisistä yhtyeistä. Vajaat kymmenen vuotta sitten perustettu bändi on ehtinyt julkaista urallaan… Read More

GRAY STATE

Lappeenrannassa koetaan lopun alkua, kun sastamalalainen Gray State tuo 90-luvun metallisen hardcoren takaisin Lepraan. Viime syksynä ensimmäisen täyspitkänsä Our Final Regretin julkaissut yhtye on ottanut vaikutteita H8000-skenestä sekä Kickbackin ja All Out Warin kaltaisista klassikoista, kuulostaen kuitenkin itseltään…. Read More

HUORA

Harva punk-bändi kykenee enää nykyään herättämään huomiota tai ylittämään uutiskynnyksen, mutta Huora on yksi niistä. Kun perhearvoja puolustava Aamulehti päätti siistiä jutussaan yhtyeen nimen muotoon ‘Prostituoitu’, syntyi sensuurikohu, jota puitiin suurimpia sanomalehtiä myöten. Tamperelaisbändi on kuitannut tämän ilmaisena… Read More

HENRIK!

Kun HENRIK! julkaisi uuden albuminsa Vanha Testamentti loppusyksystä 2018, leuat loksuivat niin punk- kuin rap-skenessäkin. Versace Henrikinä Suomen keikkapaikat pillun päreiksi repinyt Janne “Henrik” Ahtiainen oli vaihtanut soundcloud-rapin hardcoreen. Miksikö? Koska häntä sattui huvittamaan. Punk-establishmentin ulkopuolelta puskeva akti… Read More

SUR-RUR

Lapualla vuonna 1996 perustettu Sur-rur on lukeutunut suomalaisen vaihtoehtorockin mielenkiintoisimpiin nimiin jo yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Yhtyeen musiikki on lähtökohtaisesti kai punkrockia, mutta siihen sekoittuu niin paljon muitakin värejä, että sitä on turha edes yrittää tunkea mihinkään ahtaaseen… Read More

SININEN KONDOMI

Sininen Kondomi sai alkunsa elokuussa 2016, kun rock’n’roll keksittiin uudelleen Suomen Turussa. Sen keksivät neljä kahdenkympin rimaa kutittelevaa sälliä, jottei vihaseksistä, makukondomeista ja hikisestä kesäillasta inspiraationsa ottanut nimi olisi mennyt hukkaan. Nyt paria vuotta myöhemmin Sininen Kondomi on… Read More